D.S. & Durga Kotkien hauta

Kaukana pohjoisessa, missä Orkneyn tuulet kaivertavat kielen kiveksi ja meri puhuu syvin, kaikuvan sävyin, maisemassa on muisto, joka on vanhempi kuin itse aika. Rookoiset kalliot kohoavat kuin murtuneet monumentit, suolan ja myrskyn raatama, missä suuret kotkat aikoinaan jäljittelivät taivasta – muinaisten kivikautisten sielujen kantajia maan ja horisontin välillä.

Alla maa pehmenee hiljaiseksi kimmoisuudeksi. Apila leviää matalina, vihreinä tähtikuvioina nurmikon poikki, kun taas merenvaaleanpunaiset kukkivat kallion reunoilla herkänä ruusun ja magentan purskeina tuulen ja suihkeen ankaruudesta tinkimättä. Suloiset sivistyneet langat ruohojen läpi aniskirkkaudella, lempeä makeus kuljetetaan suolaisessa ilmassa.

Ympärillä meri on soinnillinen – laaja, rytminen ja ikivanha – sen ääni muokkaa rantaviivaa yhtä varmasti kuin aika itse. Se on paikka, jossa muisti ja myytti yhtyvät, jossa luonto on sekä todistaja että tarinankertoja ja jossa jokainen tuulenpuuska tuntuu kaiulta syvästä menneisyydestä.